Elämyshakuisuus

 In Hyvinvointi, Kirja, Mielenterveys

Jotkut saavat mielihyvää sisustamisesta, reissaamisesta, musiikista, taiteesta, rahasta tai vaikkapa vallan tunteesta…lista on loputon. On myös paljon puhuttu somen vaikutuksista ihmisten mielenterveyteen ja ymmärrän sen kyllä todella hyvin. Itseäni ei haittaa jos joku haluaa putsata kuviaan, mutta yksi asia saa aikaan omassa päässäni outoa ahdistusta. 

Ja se liittyy kokemuksiin, elämyksiin. Yksi joogaa Balilla, toinen surffaa Hawaijilla, jotkut tanssivat miljoonayleisön edessä televisiossa tai myyvät omaisuutensa ja tekevät jotain täysin päätöntä – joka itse asissa omasta mielestäni ei ole ollenkaan päätöntä. Nimittäin haluaisin itsekin ottaa rohkean irtioton vaikka samantien.  Korona + pankkitilini eivät ole samaa mieltä, joten neuvottelut jatkuvat. 😻

Lukuisista artikkeleista käy ilmi se, että elämän viimeisinä päivinä ihmiset katuvat, etteivät olleen enemmän läsnä, ihan jokapäiväisessä arjessa. Ei sitä, tuliko nyt kaikki työt tehtyä tai tuliko raahattua pankkiin tarpeeksi rahaa. Tulen tästä todella surulliseksi, koska perhetragediamme vuoksi rakas äitini vei hautaan mukanaan häpeän tunteensa. Muistan, että yritin “korjata” tilannetta vuosia, vaikka toki ymmärsin täysin, että elämän valinnat ovat vain ja ainoastaan yksilön omissa käsissä. Ymmärrän toki myös sen, että kollektiivinen aika oli erilainen kasarilla/ysärillä, Silloin tilanteet ohitettiin hiljaisuudessa ja purtiin hammasta itku kurkussa. Olin vasta 12v ja yritin selvitä, olin kestämiseni äärirajoilla. Sydän rupesi hakkaamaan todella kovaa. Lääkäri sanoi, että sydänfilmi ok, ei hätää. Mutta todennäköisesi kehoni ei vain kestänyt fyysistä ja psyykkistä tuskaa. Eikä asiasta koskaan puhuttu.

Kun ensimmäisen kerran kävin äitini saattohoidon aikana terapiassa, en itkenyt elämän loppumista. Kuolema on luonnollinen osa elämää. Itkin sitä elämätöntä elämää. Ja se itku ei ollut puhdistavaa ja vaan lohdutonta.

Samalla oivalsin sen, että jatkuva miellyttämisen haluni ei tule koskaan katoamaan, ellen tee itse asialle jotain. Ehkä kyseessä onkin jokin psykologinen ilmiö, koska käytännössä olen tehnyt/elänyt täysin eri tavoin kuten vanhempani. Mennyt tuulta päin, ollut rohkea, avoin, altis epäonnistumisille ja myös onnistumisille. Mitä hullumpaa ideaa minulle ehdotetaan, sen mielenkiintoisempi se mielestäni on. Ja vaikka otankin epäonnistumisen riskin. Ainakin tulee koettua ja opittua paljon. 

Vaikka nyt tilanne näyttää lohduttomalta, lentele hetkeksi taivaisiin ja katsele elämääsi hieman kauempaa…lintuperspektiivistä. Arjen pitää rullata kaikesta huolimatta ja joskus tuntuu, että, vedän perässäni raskasta “emotional package” laukkua, jonka raahaan mukanani ties minne. Ja kun sen tiedostaa, voi tuon raskaan kassin jättää hetkeksi eteiseen.Tee se mikä voit, vaikuta niihin asioihin mihin voit pystyt ja anna tilanteiden tapahtua, koska absoluuttista vastausta kaikkiin kysymyksiin ei vain ole olemassa.

Kohtalontovereita?

Liikenteessä en suosi ajelemaan päin punaista,

mutta jos ei koskaan ota riskejä, mitään uutta ei myöskään synny.

Love,

 

 

Recommended Posts
Showing 2 comments
  • Iro
    Vastaa

    Kohtalaisen tyylikkään domainin takaa löytyikin kohtalaisen mielenkiintoinen blogipostaus!
    Mä joskus taisin virtuaaliseen ääneenkin sanoa, että sun pitäisi olla seuraavassa Taivas&Helvetti -kirjasarjassa. Noh, teitkin sitten kokonaisen kirjan! Harmi, etten vielä ole saanut aikaiseksi ko. kirjaa lukea, koska jos tuo kirja on yhtään sun tyyliä myötäilevä, se on todella avoin kuvaelma siitä, miten sä katsot tätä maanpäällistä meininkiä.

    Se on myös jotenkin käsittämätöntä, kuinka sun some-presenssistä kuvastuu ihan oikea, ystävällinen ja aito ihminen sen ruudun takana. Kuin tuttu monen vuoden takaa, jolle voisi vuodattaa vastavuoroisesti omatkin murheensa ja joka kuuntelee. Tokihan näin ei todellisuudessa ole, mutta tällainen tunne-illuusio on hassu.

    Mutta asian ytimenä oli kuitenkin todeta, kuinka siistiä on seurata tällä tavalla etäältä sun työminääsi ja mihin kaikkeen se milloinkin päättää venyä. Jos jotain ihailtavia piirteitä ihmisistä pitäisi nostaa esille, olisi kunnianhimo yksi niistä. Toisaalta myös tulisi kyetä pitämään jalat maassa ja osata olla ottamatta itseään liian vakavasti, muttei kuitenkaan ottamalla keneltäkään asiatonta skeidaa niskaansa. Sulla tuntuu tulevan ruksit jokaiseen laatikkoon, tosin uskon ettei se kaikessa mustavalkoisuudessaan ole tosiaankaan aina helppoa.
    Eikä nyt ole tarkoitus olla yhtään cheesy. Toisinaan pitää vaan päästää ulos niitä kannustaviakin mietteitä kanssaihmisille, vaikka se tälleen suomalaisittain tuntuukin vähän oudolta.
    Koita pysyä koossa vastakin!

    Niin, ja mä koitan tilata sen kirjan!

    • Anne Kukkohovi
      Vastaa

      Kiitos!!! Ihana kommentti. Ja nyt taisin lukea ajatuksesi, koska aion seuraavassa postauksessa kertoa tästä taivaasta ja helvetistä, mitä juuri nyt elän. Pinnan alla on aina ihminen, jolla on omat taistelunsa. Ja tuntuu, että kaikista tärkein asia on resilienssi. Kyky kestää pettymyksiä ja samalla suhtautua ilolla, mutta realistisesti tappioihin. Kiitos tästä, tuli hyvä fiilis!

Leave a Comment