Yrittäjyys >< Korona

 In 2021, kansainvälistyminen, luonnonkosmetiikka, Supermood, Yrittäjyys

Jos harkitset yrityksen perustamista, lue tämä. 

En todellakaan ajatellut kirjoittaa fiiliksiäni yrittäjänä olemisesta, koska olen umpiväsynyt aiheeseen. Mutta koska se liittyy niin voimakkaasti elämääni ja hyvinvointiini juuri nyt, yritän kohdata nämä demonit ja samalla nostaa esille niitä onnenpotkuja, joita yrittäjyys myös tuonut. 

Ensimmäinen yritykseni oli lähinnä oman osaamiseni hyödyntämistä ja sen asiakkaat olivat pitkälti ns. B2B asiakkaita. Tuotantoyhtiöitä, TV-kanavia, puhuja- ja juontokeikkoja, erilaisia diilejä yritysten kanssa, joko esiintyvänä osapuolena tai suunnittelutöissä. Ja siihen väliin vielä paljon muutakin puhdetyötä, josta yritykseni sai liikevaihtonsa. Aika luontevaa. Ja tämä toiminta jatkuu, pienten koronakouristusten myötä jokatapauksessa. 

En ole koskaan hamuillut johtajan roolia, vaan haluan olla se innostava ja inspiroiva tyyppi, joka saa muista irti heidän säteilynsä ja osaamisensa. Erityisesti NYT ymmärrän, miten järjettömän tärkeä tiimin merkitys on. Se on lähestulkoon tärkein asia, koska ilman osaavaa ja yhteen hiileen puhaltavaa tiimiä, ei voi edes ne parhaimmat ideat kukoistaa. Yksi ihminen ei vain voi osata kaikkea, siksi ympärilleen kannattaa haalia itseään fiksumpia ihmisiä. Saan myös paljon viestejä, joissa minua pyydetään sparraamaan. Ja teen sitä mielelläni, mutta jossain vaiheessa pitää myös miettiä omia rajojaan – ja sitä, mistä oma yritykseni saa liikevaihtoa. Ilmaiseksi ei voi omaa aikaansa ja osaamistaan loputtomasti antaa. Luovan alan ihmisiä pyydetään muutenkin tekemään “sitäjatätä” palveluksen muodossa, mutta harva kai olettaa, että vaikkapa lakimies tekisi hommansa ilmaiseksi?

Puhutaan siis hetki Supermoodista, tästä jatkuvasti uhmaikäisestä lapsestani, jonka ensimmäiset parkaisut olivat todella kauniita. Olimme luonnonkosmetiikan puitteissa ensimmäisessä aallossa mukana, tehden paljon pioneerityötä tälle toimialalle Suomessa. Ja tähtäsimme heti alussa maailmalle. Hieman haparoiden, mutta kaikkemme antaen. Maailmalla luonnonkosmetiikan konsepti oli jo tutumpi. Ja me sähläsimme huolella eri maiden lakisäädösten, toimintatapojen sekä sopimusten kanssa. Suomen markkinat ovat ymmärrettävät ja turvalliset nyt näin jälkikäteen ajatellen, mutta hei, uskon siihen, että siihen kuuluisaan kuuseen pitää KURKOTTAA! Nutrikosmetiikka / funktionaalinen ihonhoito terminä on mahdollisesti jo helpompi ymmärtää nyt, kuin vuonna 2014, jolloin meidän baby perustettiin. Ja tätä tätä ennen, oli valmisteluja tehty jo pitkään. Lisäksi K-beauty (Korea) ja N-beauty (Nordic) ovat saaneet vankan jalansijan globaalisti.

Mutta jotta tästä ei tulisi ihan ripitys itselleni ja muille, niin pari esimerkkiä mitä voi tapahtua. Olimme asemoineet Supermoodin kv-markkinoille ja meillä onkin tällä hetkellä oivat jakelukanavat Jenkeissä. Olemme yrittäneet saada Suomesta investoria erittäin hyvien kontaktieni vuoksi – siinä onnistumatta. Ja niissä pöydissä on istuttu valehtelematta tuntitolkulla. Me olemme suoltaneet sydämestämme  kaiken. Ihmiset ovat todella uteliaita ja kiinnostuneita, mutta kun siirrytään raha-asioihin, mielenkiinto hiipuu. Ja onhan se ymmärrettävää, vielä muutama vuosi sitten tämä toimiala oli aika hepreaa suomalaisille sijoittajille, vaikka se on maailmalla jatkuvasti kasvava miljardibisnes.

Kerran makasin lattialla ja ulvoin silloiselle aviomiehelleni, että “lopetetaan tämä, ennen kuin menee järki!” Ja kuinka ollakaan, seuraavalla viikolla meitä oli tapaamassa Procter & Gamble yrityksen isoimmat pomot ja hankin meille hotellista mukavan tilan, jossa kävimme luottamuksellisia keskusteluita. Siinä vaiheessa meidän toimistomme – eli headquarters, kuten he toimistoamme kutsuivat – oli oma pikku kotisohva. Keskustelut jatkuivat, mutta P&G joutui hankaluuksiin vastaavanlaisen yrityskaupan yhteydessä, hanke kuivui kasaan. Kerran otin kuvan (Purchase Order) lähes miljoonan dollarin arvoisesta tilauksesta, mutta emme saaneet tuotantoa rahoitettua ajoissa ja hanke kuivui kasaan.

Kuvan sentään ehdin ottaa, sääli ettei tullut kehystettyä tätä.

Eli taivaassa lentelyä on ollut järjetön määrä, yhtä paljon kuin maassa ryömimistä. Mutta en voi ainakaan sanoa kiikkustuolissa, etten yrittänyt. Etten uskaltanut. Että en ottanut riskiä. Jos mitään tästä elämästä on oppinut niin, anna mennä! Tällä hetkellä koronan runtelema yritysmaailma on jakautunut. On selkeitä voittajia, selkeitä häviäjiä, koska tilanne muuttui niin nopeasti. Osa liiketoiminnasta on helppo mukauttaa uusiin tilanteisiin, mutta näin onnekkaita eivät kaikki toimialat tai yritykset ole. 

No, mitä sitten tapahtuu Supermoodille? Tällä hetkellä pidätämme hengitystä, koska vuosia väännetty iso venäjänkauppa on toteutumaisillaan. Sopimusta ja neuvotteluita on käyty Amerikan ja Venäjän tahojen kanssa vuosia, vaikka maailma on nyt poliittisesti kammottavassa tilassa, on asia silti nytkähtämässä eteenpäin. Ironista. Jos kaikki menee hyvin, saamme toiminnan jatkumaan uuden maantieteellisen valloituksen myötä, mutta kovia hermoja tämä aika on vaatinut. Toivotan kaikkea hyvää jokaiselle yrittäjälle Suomessa. Olisi mahtavaa kuulla Sinun tarinasi ja miten se on vaikuttanut omaan jaksamiseesi? Lähden nyt soittelemaan verotoimistoon…

Love,

Recommended Posts
Showing 2 comments
  • T
    Vastaa

    Ihana lukea sitkeydestäsi. Olen yrittäjä terveydenhuoltoalalla ja korona ei ole siihen vaikuttanut. Töitä on helposti liikaakin ja uupumus vaanii nurkan takana. Elämä töiden kanssa ei ole mustavalkoista, kuten monet luulee. Tilanteita tulee. Lisäksi on oma elämä, jossa myös tapahtuu.
    Onnea ja jaksamista sinulle !

    .

    • Anne Kukkohovi
      Vastaa

      Kiitos Tarja, te teette juuri nyt sitä tärkeintä työtä. Suuret tsempit ja toivottavasti myös teidän alalla pian hellittää. 💞

Leave a Comment