Elämyshakuisuus

2 Kommentit

  1. Iro

    Kohtalaisen tyylikkään domainin takaa löytyikin kohtalaisen mielenkiintoinen blogipostaus!
    Mä joskus taisin virtuaaliseen ääneenkin sanoa, että sun pitäisi olla seuraavassa Taivas&Helvetti -kirjasarjassa. Noh, teitkin sitten kokonaisen kirjan! Harmi, etten vielä ole saanut aikaiseksi ko. kirjaa lukea, koska jos tuo kirja on yhtään sun tyyliä myötäilevä, se on todella avoin kuvaelma siitä, miten sä katsot tätä maanpäällistä meininkiä.

    Se on myös jotenkin käsittämätöntä, kuinka sun some-presenssistä kuvastuu ihan oikea, ystävällinen ja aito ihminen sen ruudun takana. Kuin tuttu monen vuoden takaa, jolle voisi vuodattaa vastavuoroisesti omatkin murheensa ja joka kuuntelee. Tokihan näin ei todellisuudessa ole, mutta tällainen tunne-illuusio on hassu.

    Mutta asian ytimenä oli kuitenkin todeta, kuinka siistiä on seurata tällä tavalla etäältä sun työminääsi ja mihin kaikkeen se milloinkin päättää venyä. Jos jotain ihailtavia piirteitä ihmisistä pitäisi nostaa esille, olisi kunnianhimo yksi niistä. Toisaalta myös tulisi kyetä pitämään jalat maassa ja osata olla ottamatta itseään liian vakavasti, muttei kuitenkaan ottamalla keneltäkään asiatonta skeidaa niskaansa. Sulla tuntuu tulevan ruksit jokaiseen laatikkoon, tosin uskon ettei se kaikessa mustavalkoisuudessaan ole tosiaankaan aina helppoa.
    Eikä nyt ole tarkoitus olla yhtään cheesy. Toisinaan pitää vaan päästää ulos niitä kannustaviakin mietteitä kanssaihmisille, vaikka se tälleen suomalaisittain tuntuukin vähän oudolta.
    Koita pysyä koossa vastakin!

    Niin, ja mä koitan tilata sen kirjan!

    1. Anne Kukkohovi

      Kiitos!!! Ihana kommentti. Ja nyt taisin lukea ajatuksesi, koska aion seuraavassa postauksessa kertoa tästä taivaasta ja helvetistä, mitä juuri nyt elän. Pinnan alla on aina ihminen, jolla on omat taistelunsa. Ja tuntuu, että kaikista tärkein asia on resilienssi. Kyky kestää pettymyksiä ja samalla suhtautua ilolla, mutta realistisesti tappioihin. Kiitos tästä, tuli hyvä fiilis!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *